tiistai 5. toukokuuta 2015

Kaupungin jätkiä

Yksi tekee ja viisi seisoo vieressä. Siinä useimman mielikuva kaupungin työmiehistä. Asiat kuulemma tapahtuvat kaupungin työmailla omalla painollaan eikä sana "dynamiikka" ole useinkaan oikea kuvaamaan tekemisen tahtia.

Tänään tuli todistettua toisin.

Villa Sandeliuksen pihapiirin ongelmana on ollut sadevesien valuminen autotieltä tontille. Hiljattain meille selvisi, että Kotkan kaupungin tehtävänä on huolehtia vesien ohjaamisesta muualle. Otin eilen asiasta yhteyttä katumestariin. Tänään aamulla meillä oli tapaaminen ja katselmus Villa Sandeliuksen pihamaalla. Kahden tunnin päästä tapaamisesta kaivinkoneet olivat jo kaivamassa kuoppaa ja asentamassa tien viereen sadevesikaivoa. Sana "dynamiikka" on kyllä ihan oikea kuvaamaan Kotkan kaupungin katukunnossapidon tekemisen tahtia.