tiistai 3. maaliskuuta 2015

Murto- ja palohälytinjärjestelmää etsimässä

Sähkötyöt ovat sen verran hyvässä vaiheessa, että kohtapuolin pääsemme asentamaan sähkökeskusta. Sähkötöiden yhteydessä olemme asentaneet palo- ja murtohälytinantureiden kaapelit valmiiksi. Seuraavaksi pitäisikin valita käyttötarkoitukseen parhaiten sopiva hälytinjärjestelmä.

Nykyisessä asunnossamme on noin kymmenen vuotta vanha DSC:n turvajärjestelmä, joka on toiminut moitteettomasti. Samat keskusyksiköt ja näppäimistöt ovat vieläkin DSC:n valikoimassa, joten teknologia ei ole kymmenessä vuodessa kovasti muuttunut. Kotiautomaatiojärjestelmät ovat kylläkin kehittyneet. Vielä syksyllä harkitsimme vakavasti KNX-pohjaisen kotiautomaatiojärjestelmän rakentamista Villa Sandeliukseen, mutta päädyimme perinteiseen ratkaisuun.

Tulevan järjestelmän pitäisi olla toimintavarma sekä helposti laajennettavissa ja ylläpidettävissä. Ja kaikkein parasta olisi, että laajennus ja ylläpito olisi mahdollista tehdä itse. Näinollen mm. uusien langallisten ja langattomien tunnistimien ja ilmaisimien asentaminen järjestelmään pitäisi olla helppoa ja järjestelmän ohjelmointi vaivatonta. Videovalvontajärjestelmän toteutan erillisenä palvelinratkaisuna Synologyn Surveillance Stationin avulla.

Sähkötyöt ovat hyvässä vaiheessa.