perjantai 1. maaliskuuta 2013

Vanhoja valokuvia kaivataan

Minua on jo pitkään häirinnyt, että emme ole löytäneet arkistoista vanhoja valokuvia vuosilta 1914-1950, joista voisimme todeta Villa Sandeliuksen alkuperäisen julkisivun ja julkisivumateriaalin. Todennäköistä on, että 1. kerroksen ulkoseinä on alunperin rapattu, mutta toisen ja kolmannen kerroksen osalta ei varmuutta ole.

Allaolevat kuvat ovat luultavasti 40-luvun lopulla piirrettyjä julkisivukuvia vesilaitoksen muutossuunnitelmista asunnoiksi. Nämä kuvat voivat viitata siihen, että ennen muutostöitä ylimmät kerrokset olisivat olleet puuverhoiltuja ja rapattu vasta 50-luvun alussa. Voi myös olla, että kuvilla halutaan kertoa seinän perusrakenne ja rappaus on ollut pinnassa koko talon elinkaaren ajan.

  


Lähetin kuvat arkkitehdillemme tutustuttavaksi. Hän kaivoi esiin vuonna 1916 laaditun rakennustapaselosteen, jossa mainittiin rapattavan pinta-alan olleen alunperin 285m2. Mikäli tällä pinta-alalla tarkoitetaan ulkoseinien rappausta, riittää tämä neliömäärä vain alakerran seinien pinnoittamiseen.

Seuraavaksi tiemme vie kohti maistraattia tutkimaan arkistoja, jotta pääsisimme vuosien 1914-1950 aikana talossa asuneiden henkilöiden, jälkeläisten ja perikuntien jäljille. Ehkäpä täältä löytyisi valokuvia ja totuus.